30.7.2014

Pirteää väriä keittiöön



Vihreät tiskirätit ovat olleet työn alla joulusta asti. Tein tuolla lehtipitsimallilla siskolleni kaksi kappaletta rättejä joululahjaksi ja päätin toteuttaa yhden myös omiin varastoihin. Huomasin kuitenki neuloessani, että olin ostanut väärän paksuista bambulankaa, eikä tästä yksilöstä tullut yhtä suurta, kuin siskon räteistä.


Lankana käytin siis HjerteGarnin Blend Bamboo lankaa ja puikot olivat kokoa 3½. Lankakaupassa käsi on harhautunut väärään lokeroon, sillä samassa hyllyssä myydään myös toista HjerteGarnin bambulankaa, Bommix Bamboota, joka on paksumpaa. Eron huomasi heti, kun otin käsittelyyn oranssin kerän. Neuloessa 3½ puikot olivat hyvät, mutta virkkattuun rättiin valitsin jo puolikkaan verran suuremman koukun.


Yhtä kaikki, rakastan näitä bambuisia tiskirättejä! Ensimmäiset virkkaamani bamburätit alkavat olla jo vuoden ikäisiä, mutta kestävät hyvin pesua (mitä nyt ovat hiukan kutistuneet :D) ja pelittävät yhtä hyvin kuin kaupan tiskirätit! Kun alkaa ällöttää, niin ei muuta kuin pyykkikoneen kautta uudelleen käyttöön!


28.7.2014

Jämälankoja ja sydämiä

Sydänsukat valmistuivat jo ennen juhannusta, mutta unohdin kaikessa kiireessä kuvata sukat ennen niiden siirtymistä uudelle omistajalle. Senpä vuoksi sukat pääsevät esille vasta nyt :)


Nämä oli tarkoitus pitää itsellä kylmien talvipäivien varalle, mutta ystävän onneksi tein liian pienet ja sukat lähtivät maailmalle!


Idea kuvioon on otettu Novitan sukkalehdestä, pääasiassa kuvien perusteella toteutettuna. Lankoina kahden punaisen kerän jämät, muistaakseni Viking Villeä ja Gjestalin Jannea, mutta varmaksi en mene vannomaan. Valkoinen on satavarmasti Viking Villeä ja puikot kokoa 3½.




24.7.2014

Merta, ohoi!

Tänään suuntasimme assistentti Otton kanssa auton nenän muutaman mutkan kautta kohti Kotkaa ja meripäiviä. Jotta perille ei tarvinnut tyhjin käsin saapua, laitoin virkkuukoukun heilumaan :)

Otto kotirappusten edessä haaveilemassa Meripäivistä :)

Turkoosi HjerteGarnin Bommix Bamboo muuntui jättimäiseksi tiskirätiksi tai vaihtoehtoisesti pieneksi pöytäliinaksi. Innoitusta kuvioon sain useammastakin virkatusta matosta, mutta lopputulos on oman mielikuvituksen ja lukuisien purkamisten tulosta.



Lankaa tähän kului lähestulkoon koko 50 gramman kerä. Jäljelle jääneestä pätkästä ei saanut enää yhtä kokonaista kierrosta liinaan.


Kameran linssin läpi turkoosi väri muuttui kaikeksi muuksi, kuin todellista vastaavaksi. Väri on luonnossa jotakin näiden ylemmän ja alemman kuvan väliltä :)


Koon 4 koukulla pylvässilmukoista tuli väljät ja liina kuivuu nopeasti, jos sitä tiskirättinä käyttää. Tosin halkaisijaltaan tämä on 31 cm, joten ei ehkä kaikkein käytännöllisimmän kokoinen..


Merihenkisen tuliaisen täydentää saman sävyiset tuikut, joita pimenevät illat vaativat runsain mitoin!

Minimiehen sukat

Tai miksei mininaisen! Junasukat nimittäin :)


Taito Etelä-Pohjanmaan sivuilta löytyy ohje näihin sukkiin tarinan kera. Pidemmän aikaa olen ajatellut, että onpa ruma sukka, mutta hiljalleen mieleni on muuttunut. Sukat ovat oikeastaan aika suloiset :)


Näitä pikkusukkia on hauska neuloa. Vaikka silmukoita sukassa on 40 ja lanka sekä puikot ovat ohuet, niin valmista tulee nopeasti ja huomaamatta! Tähän mennessä olen saanut aikaan kolme paria pienen ihmisen varpaanlämmittimiä ja ainakin yhdet kirjavat on vielä suunnitteilla.


Sinisissä sukissa lankana on Viking Vilma ja valkoisissa Novita Pikkusisko. Molemmat on tehty koon 2½ puikoilla. Ensimmäinen kuva on väreiltään lähinnä totuutta. Kahdessa alemmassa kuvassa ah-niin-ihana Bloggeri on taas päättänyt "parannella" kuvaa omatoimisesti...


Jos en sukille muita ottajia löydä, niin joulukuun alussa toimitan ne TYKSin keskososastolle suunnattuun sukkakeräykseen. Keräyksen Facebook-sivulle pääset tästä :)

9.7.2014

Toukkapussi

Jonkin aikaa olen halunnut kokeilla toukkapussin eli villakapalon neulomista. Lähipiiri sikiää ja uusi tulokas saapuu syksyllä maailmaan, joten nyt jos koskaan löytää toukkapussi kodinkin itselleen.


Hilpeyttä herättävänä mallina toimii assistentti Otton paras ystävä Hippo. Se ei ihan vastaa vastasyntyneen mittoja, mutta on lähimpänä, mitä meidän taloudesta löytyy :D Ohjeet pussin tekoon löydät Pieni lankarulla -blogista. Siellä on myös kuvia, joissa on oikeita ihmislapsia pusseissa... :) Ohjeen mukaisesti lankana sinisensävyiset, pojalle sopivat seitsemän veljestä langat ja koon 4 pyöröpuikot.




Jostain syystä tuollaiset tekstiksi kirjoitetut ohjeet saavat nallepuhaivoni tilttaamaan (suosin aina tilaisuuden tullen kaavioita, olisi kai pitänyt ruveta insinööriksi..), joten ohjeen seuraaminen tuntui todella hankalalta. Todellisuudessa toteutus oli varsin simppeli, ja loppuun päästyäni pääni pursusi ideoita, joilla ohjetta voisi helpottaa vielä lisää.



Jos toukkapussi joskus saa vielä jatkoa, aloitan sen ehdottomasti tuolta hupun laelta, enkä pohjasta kuten nyt. Kavennukset näyttävät omaan silmään paljon kauniimmalta kuin lisäykset :) Lisäksi pussin pohjaan saa näin tehtyä sukan kärjen tapaisen pyöreän lopetuksen, inhoan ommeltuja saumoja neuleissa!



Toivottavasti pussi päätyy käyttöön, lämmittämään pientä ihmistaimea :)