3.9.2016

Pätkistä pakettiin ja postiin

Menihän se paketti sitten vihdoin ja viimein perille! Lievä epätoivo ehti jo iskeä, että nytkö se osui omalle kohdalle, että posti hukkaa paketin... Onneksi ei! Pätkis-haalari on siis turvallisesti uudessa kodissaan, odottavan äidin huomassa :)


Haalarin piti alkujaan olla kokoa vastasyntynyt, mutta pyynnöstä tein haalarista 60cm kokoisen, jotta se menisi tulevalle pienokaiselle koko talven. Lankana tässä on käytetty luonnonvalkoista ja tummanruskeaa Novitan 7 veljestä. Hieman tuo ruskean sävy harmittaa, se ei nimittäin ole se oikea maitosuklaan väri, jota luulin nettikaupasta tilaavani, mutta ilmeisesti tuo vaaleampi ruskean sävy on poistunut kokonaan valikoimista.


Napit ovat yksinkertaiset puiset, jotka mielestäni sopivat haalarin tyyliin. Alla olevassa kuvassa haalarin värit pääsevät hieman paremmin oikeuksiinsa, ei tuo onneksi ihan noin tumma ole luonnossa!


Muutamia kyselyitä olen saanut siitä, voisinko kirjoittaa tälle haalarille ohjeen. Tein siis yhden haalarin jo viime kesänä ja nyt tämän toisen samalla ajatuksella. Kyselijöiden iloksi voin todeta, että alustava versio ohjeesta on puhtaaksikirjoitusta vaille valmis! Se vaatii vielä hiukan työstämistä, sillä en ole aikaisemmin neuleohjeita kirjoittanut. Katsotaan, mitä tästäkin tulee :)

27.8.2016

Pikkuruinen norjalainen


Viime kesänä aloitin yhden lukuisista kesken jääneistä projekteista. Ihastuin Islantilaisia neuleita -kirjan villapaidan malleihin ja halusin kokeilla, osaisinko tuollaisen näyttävän kaarrokkeen neuloa. Intoa puhkuen neuloin villapaitaa varmaan kahden viikon ajan iltaisin Kristerin mentyä nukkumaan ja tulihan se melko pian valmiiksi. Tai no.. Valmiiksi sitä ei voinut sanoa ennen kuin tänä kesänä, sillä yrityksistä huolimatta en saanut nappilistaa onnistumaan ja vetoketjun ompelu aiheutti niin suurta vastenmielisyyttä, että työ jäi tuolloin kesken.




Kuvissa villapaita näyttää todella epäsuhtaiselta, lyhyt vartalo-osa ja kilometrin pitkät hihat. Onneksi kuvat eivät tässä kohtaa vastaa todellisuutta!


Lankana käytin Marks & Kattensin Baby Eco Ull -lankaa, puikot olivat kokoa 3. Lanka oli yllättävän riittoisaa, sillä taisin varata kolme kerää mustanruskeaa ja yhden kerän valkoista, mutta mustaa jäi yli 1½ kerää ja valkoista yli puolet.

Kesälomalla viimeistelin ansioituneesti ufojani ja tämäkin villatakki on enää pikkuruista käyttäjäänsä vailla :)

27.6.2016

Hiljaisuutta ja ufoja

Edellisestä blogipäivityksestä on ihan luvattoman kauan aikaa. Koko blogi on ollut niin sanotusti heitteillä, eikä puikotkaan ole suihkineet tavanomaiseen tahtiin. Jotain pientä yritystä on ollut, mutta kesken on jäänyt monta aloitettua projektia. Koko kevät on kulunut työasioita murehtiessa, kuntoillessa ja kesän koitokseen valmistautuessa. Ainoat valmiit projektit liittyvätkin tuohon elokuiseen päivään, jota jännityksellä jo odotamme :)




Kesäloman alettua ja muutaman kunnolla nukutun yön jälkeen alkoi sormissa tuntua tuttua kutinaa käsitöiden pariin. Kaivoin esiin yhden ufoistani, eli keskenjääneistä töistä (unfinished objects). Kyseisen projektin aloitin viime kesänä näihin samoihin aikoihin ja tarkoituksena oli tuhota jämälankoja riemukkaalla tavalla. Viileä alkukesä saa tarttumaan villalankoihin eikä isohkon työn virkkaaminen saa vielä hikeä virtaamaan, joten niin vain tämäkin työ valmistui!


Vaunupeitto pienille varpaille lämmikkeeksi on tehty 7 veljeksen ja Villen jämäkeristä, joita löytyi useampikin kerä kun pengoin varastojani. Virkkuukoukuksi valikoitui koon 5 koukku, jolla tuli mukavan ilmavaa ja joustavaa jälkeä. Työssä on käytetty vain pylväs- ja ketjusilmukoita, joiden rytmityksellä tuo siksak-kuvio syntyy. Kokoa peitolle kertyi n. 60cm x 80cm.


Mallikerta on 14 silmukan verran + 1 silmukka. Tässä työssä mallikertoja on kuusi eli silmukkamäärä on 6 x 14 + 1. Kerros aloitetaan kolmella ketjusilmukalla ja ensimmäiseen silmukkaan virkataan lisäksi yksi pylväs. Varsinainen mallikerta alkaa tämän jälkeen: jokaiseen silmukkaan tulee yksi pylväs yhteensä viisi kertaa. Näiden jälkeen virkataan kolme pylvästä yhteen. Seuraa jälleen viisi pylvästä, kukin omaan silmukkaansa, jonka jälkeen 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs edellisen kanssa samaan silmukkaan. Tätä toistetaan kerroksen loppuun. Kerros päättyy kahdella pylväällä viimeiseen silmukkaan.


Ompelin taustalle valkoisen fleece-kankaan, ryhdittämään peittoa, mutta myös tekemään siitä lämpimämmän ja monikäyttöisemmän. Peittoa voi käyttää tarpeen mukaan niin leikki- kuin vaipanvaihtoalustana.




Peiton saajakin on jo tiedossa :) Toivotaan, että syksyllä syntyvä pikkumies pysyy peiton alla lämpimänä! Tämä täti on ainakin jo ihan tohkeissaan siitä, mitä kaikkea tulevalle naperolle voikaan neuloa, olkoon tämä esimakua tulevasta :)